Ravitsemus

 Sisältö varoitus: painopuhe, laihdutus, syömishäiriö

Huomio! Jos oma painosi tuottaa suuntaan tai toiseen ahdistusta niin tätä artikkelia ei kannata ehkä lukea. Artikkelin tarkoituksena ei ole tuomita ketään tai vahvistaa/heikentää mielikuvia siitä, millainen on hyvä vartalo. Tämän tekstin tarkoitus on enemmän käsitellä kirjoittajien omaa suhdetta ruokaan, painon pudotukseen ja matkaan kohti oman kehon kuvan hyväksyntää ja siihen liittyviä tunteitaan ja pettymyksiä. 

Uuden vuoden takuu varma lupaus liittyy monilla ravitsemukseen ja varsinkin laihduttamiseen, terveisiin elämäntapoihin. On taas sen aika, tammikuussa alkaa tipaton ja uusi ruokavalio, see uusi ihana terveellisempi elämä. 

Ruokavalio ja vanheneminen on aika vaikeaa, stressin höystämällä lisällä. Kun stressaa, et saa pudotettua painoa, tuntuu että on ikuisessa limbossa, jossa painon jojoilu on vaan normaali olotila. Yhtäkkiä se saatu kalorimäärä ei lähdekään elimistöstä pois vaan on jäänyt vatsallesi hyvin erottuvalla kerroksella. Mitä tapahtuu? Ennen on ollut hoikka ja solakka, yhtäkkiä kuuluukin siihen kategoriaan kun lääkärit hienovaraisesti tai ei niin hienovaraisesti kehottaa sinua tekemään asialle jotain. 

Kuinka moni tiesi että 46 oli ravitsemusviikko? Ravitsemusviikon tarkoitus on jakaa tietoa terveellisistä elämäntavoista, nykyisistä ruokasuosituksista ja kannustaa suomalaisia syömään paremmin. Pisto tuntuu sydämessä, ei pitäisi olla niin vaikeaa vaan noudattaa sitä kaikkea minkä jo tietää ennakolta. Näitä oppeja moni muistuttaa tammikuussa mieleen, vaikka viikko 46 saattoikin mennä ohi. Kaikkihan me voidaan toteuttaa erään personal trainerin sanoja “pysyt vaan jatkossa erossa niistä herkuista”. Easier said than done.

Toinen meistä on yrittänyt aktiivisesti pudottaa painoa vuodesta 2014. Sitä edeltävä suuri elämäntapa remontti oli vuonna 2011, lantioni meni sijoiltaan 2009 mikä vei kävelykyvyn hetkellisesti virhe diagnoosista johtuen. Toipumisen yhteydessä lupasin, että jos tästä selvitään opettelen juoksemaan. En ole ollut varmaan koskaan niin hyvässä kunnossa kuin silloin,  kun juoksin elämäni ensimmäisen kympin kilpailun. En edes teini ikäisenä kun harrastin taistelulajeja. Tämä oli myös pisin koskaan ihannepainossa vietetty aika, koska treenasin aktiivisesti sekä salilla, että juoksua ja panostin tavoitteelliseen urheiluun. Silloin en vain antanut tarpeeksi arvoa ravinnon vaikutukselle. Tämä putki jatkui läpi työttömyyden kunnes pääsin opiskelemaan vuonna 2014 ja paino lähti jyrkkään nousuun (taas). 

Välillä on ollut parempia jaksoja jolloin treeni maistuu ja pullat jää kauppaan. Kilot karisee ja fiilis on hyvä. Minun kohdallani kyse ei ole tiedon puutteesta vaan ehkä enemmän My drug of choice tyyppisestä tilanteesta. Helpointa se elämäntapa preppaus on kesälomalla. On aikaa, sää on kaunis. Olo kohenee korvissa kun ravinto ja liikuntamäärät on kohdallaan. Joka vuosi lupaan, että tänä vuonna se kestää. Paska vuosi 2020 toukokuussa oli jopa hyvä putki; aloitin liikunnan ja ruokavalio muutokset kauan ennen lomaa. Dieetti piti ja kävin juoksemassa 3 kertaa viikossa. Kaikki lässähti sitten syksyllä, kun arki lävähti naamalle töissä alkoi uusi projekti ja työpäivät venyivät 12 tuntisiksi. 

Illalla istut junassa 80 minuutin työmatkaa ja mietit mistä löytää energiaa kohdata pieni innokas taapero (jos hän on enää hereillä), mistä löytää sen verran hyvää mieltä, että jaksaa vielä hymyillä ja olla romahtamatta sohvalla itkemään. Ja löydetty ratkaisu on ollut se mukaan lähtevä, tahmea ja ihana suklaamuffini rautatieaseman kahvilasta. Se ilahduttaa minua. Toisena päivänä kokous on jatkunut aamu yhdeksästä aina pitkälle iltapäivään asti. Lounastauko jäi välistä koska kokousta ei haluttu keskeyttää. Käyn hakemassa iltaruokaa kaupasta josta mukaan tarttuu useampi pulla. Aion viedä ne miehelle kotiin. Tunkiessani toista pullaa suuhuni junassa mielen valtaa häpeä ja syyllisyys koska tiedän, että yksi pulla on paha, toiselle pullalle ei ole kuitenkaan mitään muuta syytä kuin ahneus ja se väsymys joka ohjaa kättäni kauppakassin ja suun välillä. 

Kiihkeimpinä projektipäivinä lähdin töihin 5.30 junalla ja saavuin kotiin ilta 7 jälkeen. Istuin iltaisin lapsen sängyn laidalla ja mietit mitä teet väärin. Mietit myös että pitäisikö tässä ilmoittautua suoraan Jutta ja superdieetti ohjelman vai pitäisikö ilmottautua 300kg kokoinen elämäni ohjelmaan, koska siihen suuntaan tässä kai ollaan menossa. 

Tekee taas mieli pullaa. 

Toisella meistä on nuorempana ollut syömishäiriö. Laihduttaminen oli elämäntapa ja laihana pysyminen oli määränpää. Tästä(kin) on päästy yli, mutta se häiriö ei päästä poistu varmaan koskaan. Paino saatiin nousemaan terveen puolelle, pitkään oli hyvä ja onnellinen fiilis omassa kropassa. Sitten alkoi alamäki. Tuli avioero, stressi sekä isoja terveysongelmia. Näitä alettiin selättämään hyvin rankalla liikunnalla josta sai niin kovat kicksit arkeen, että salilla tuli vietettyä 6-7 päivää viikossa. Crossfit löytyi ja tätä treenattiin hampaat irvessä, mutta vanha häiriö nosti päätään kun tajusi että niiden kivenkovien vatsalihasten etsiminen alkoi muistuttaa sitä pahinta laihdutus vimmaa. 

Sitten se rysähti kertaheitolla, meni selkä. Löytyi rappeuma, joka kertoi itsestään vasta kun luut hankasivat toisiaan ja kivun määrä oli järkyttävä. Siihen loppui rankka treenaaminen kuin seinään, liikkuminen hankaloitui ja aktiivinen elämä pysähtyi. Välillä sitä miettii onko tämä lopputulos anorektisesta vanhasta minästä että nyt ne vaikutukset näkyy, mutta voi olla syy myös siinä, että en välttämättä notkoselälläni ole osannut tehdä liikkeitä oikein vaan painanut vauhdilla eteenpäin ja aiheuttanut rappeumani itse. Oli miten oli, tässä veneessä sitä mennään ja yritetään keksiä mikä liikuntamuoto olisi parhain. 

Kaikki saatu lihasmassa on kehossa silti mikä tuo elopainoa lisää. Mutta kroppa ei kuluta samalla tavalla ja aineenvaihdunta on hiljentynyt, koska liikunta on vähentynyt, muuttanut muotoaan. En tunnista enää itseäni kun tällä hetkellä pituuteen nähden painoa pitäisi pudottaa yli 10-15kg. Omassa nykyisessä kropassa olo on kuin olisit tuntemattoman kehossa, välillä on vaikea hyväksyä miten iso ero on tullut entiseen. Olinhan ennen laiha ja omistin erottuvat vatsalihakset. Ei sillä että haluaisin olla enää laiha, haluaisin vaan tuntea oloni hyväksi omassa kropassa. 

Vuosien myötä diagnosoitiin myös ärtyneen paksusuolen oireyhtymä (IBS) jonka vuoksi syöminen on tänä päivänä vaikeampaa kaikkien allergioiden kanssa. Huono ruokavalio ja retuperällä oleva ateriarytmi pitäisi saada kuntoon, jättää sokeri lopullisesti. Välillä en halua. Irtokarkit ja suklaa tuovat mielihyvää silloin kun ahdistaa ja menee vähän huonosti. Tässä tämä sudenkuoppa on; olen saanut vuosia lisää enkä kuluta kaloreita enää kuten ennen, enkä voi liikkua myöskään kuten ennen. Ja syön sokeria senkin edestä.

Pääsen rankan työpäivän jälkeen kotiin ja mietin ensimmäisenä onko minulla jotain hyvää kotona. Olen piilottanut itseltäni karkkia koska minulla ei ole mitään suodatinta säännöstellä vaan syön ne kerralla. Yritän syödä järkevästi lounaalla ja välipaloilla, mutta se sokerihimo iskee silloin kun stressaa paljon. Viikonloput on yhtä juhlaa kun saan ostettua suklaalevyn josta tulee sitten se huono olo. Minulla on useita vatsaongelmia muutenkin +10v lääkkeiden syönnin takia (käden jänteet ja hermot leikattu viidesti ja tämä on loputon kierre), joten tiedän että vatsani vaatii enemmän huomiota ja siksikin se ruokavalion kunnostaminen olisi kohdallani tärkeää. Silti se sokeri hallitsee. Päätin varata ravintovalmennuksen, katsotaan olisiko siitä hyötyä enemmän tähän terveellisempään arkeen.

Sokeri on huumetta. Emme voi lopettaa sen syömistä. Tahdonvoimalla tästä pystyy olemaan tästä erossa, mutta stressin keskellä joskus ei vaan halua. Vatsa voi huonosti, ruokavaliossa on skarppaamisen varaa, sen ison tasapainon löytäminen on vaikeaa. Millä sitten korvata sokeri ja turhat hiilarit? Alkoholin vaarat tunnetaan vielä paremmin ja niistä varoitetaan aggressiivisesti. Purkka toimii joskus, mutta siitä menee maha sekaisin. Liikunnasta ei välttämättä kaikki saa endorfiinista oloa, sitä voi suorittaa myös ilman tunnetta. Saavutukset motivoi, mutta jos liikunta ei ole koskaan ollut itseisarvo ja itsessään iloa tuottava, ei se yksin riitä. Toisella meistä ne liikuntamuodot, joista pitää on yksilölajeja, jolloin se aika on poissa lapsen kanssa vietetystä ajasta. Toinen taas ei voi harrastaa sitä mitä haluaa vammojen takia, jolloin ne vaihtoehdot mitä pystyy tekemään on kovin tylsiä eikä anna mitään intoa tai onnistumisen tunnetta.

On olemassa VHH- dieettiä, keto- ruokavaliota, Sirtfood- dieettiä, you name it. 

Jokaiselle takuuvarmasti löytyy jotain, monesti onnistuminen on nimenomaan kurista ja tahdonvoimasta kiinni. Ei se ole sen vaikeampaa? 8-viikon dieetti on helppo noudattaa kurinalaisesti, mutta sen pitäminen sen annetun ajan jälkeen on se, missä menee pieleen. Onnistumisen avaimet on meillä ainakin kadoksissa mutta yritys on joka kerta aina kovempi. Pitää osata olla itselleen myös armollinen eikä enää näin yli +30v olettaa että kaikki tapahtuu viikoissa, joskus muutos ja varsinkin elämäntavan muutoksen onnistumisessa voi mennä vuosikin. Ja onnistumisessa toimisi varmasti myös se, että pitää osata katsoa laatikon ulkopuolelle ja miettiä minkä tarvitsee muuttua, jotta minulla olisi tilaa onnistua? Tai ainakin tajuta se, että stressinhallinta ja tunnesyöminen ovat isompia kokonaisuuksia kuin se mitä kaikkea meiltä löytyy lautaselta. 

Jos jotain tästä kehonkuva-tarinasta on oppinut, niin anna enemmän armoa itsellesi. Kriittisenä ihmisenä se ei ole aina helppoa, mutta tärkein havainto on se, että pitää osata antaa repsahdukset itselleen anteeksi, koska loppupeleissä sillä jatkamisella on enemmän painoarvoa ja väliä, kuin sillä että stressaantuu epäonnistumisesta ja lopettaa kaiken yrittämisen. Tämä ei ole täydellisyyden tavoittelua vaan suuri osa elämänmuutosta.

Ravitsemus on hankalaa myös sen vuoksi, että meillä kaikilla on henkilökohtainen suhde ruokaan. On Pt:n mielipidettä, virallisia suosituksia, oppaita ja kaverin kokemuksia. Tärkein oppi vuosien varrelta itselle on, että keskity omaan oloon ja siihen mikä toimii itsellesi, mikä tuo sinulle hyvän olon. Loppujen lopuksi on ihan sama, mikä on vallitseva trendi tai mielipide vaikka maitotuotteiden määrästä, jos ne ei sovi sinun kropallesi. Tee sitä juttua mikä toimii juuri sinulle. Hyvä olo on se määränpää. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ilman yritystä ei pääse eteenpäin.