TYÖELÄMÄN HAHMOT OSA 7: Pulloon Kurkistaja

 









Pulloon kurkistaja on epävarma itsestään, osaamisestaan ja asemastaan. Hän paikkaa asiaa runsaalla päihteiden käytöllä vapaa-aikanaan. Pulloon kurkistaja  on ajautunut uralliseen umpikujaan. Hän ei ole hyväksynyt tätä asiaa, eikä ole henkisesti valmis tekemään asioille mitään muuta, kuin valittamaan maailman epäreilusta kohtelusta. 

Hän suurentelee osaamistaan, mielistelee esimiehiä ja erityisesti tiimin miesjäseniä. Usein voit kuulla kahvihuoneesta kiherryksen ja lauseen : “sä oot niin taitava ja älykäs“. Jos alkuperäinen ihailun kohde poistuu kahvilta ennen pulloon kurkistajaa mikään ei estä iskeytymästä samalla fraasilla seuraavan saapuvan kimppuun. Jos hänen mielenkiintonsa kohteet kiinnittävät huomiota, tosiin ihmisiin Pulloon kurkistaja pitää huolen että hänet huomataan, ja tunkee mukaan keskusteluun kuin keskusteluun.  Pulloon kurkistaja mielellään kahmii kunnian tiimin onnistumisesta kokonaan itselleen , vaikka vaikeauksien edessä hänellä on matala kynnys soittosaikuttaa, jos esimerkiksi sataa liikaa vettä tai projektin deadline puristus osuu perjantaille. After-work on pulloon kurkistajan mielestä se paras työpäivä. Omaa lasia ei kyllä parane jättää vahtimatta sillä pohjat kumoutuu pöydästä kuin itsestään.

Sitkeämpää ihmistä saa kuitenkin hakea! Hänen pohjaton sitkeytensä tuottaa myös tulosta, koska sinnikäs imartelu puree turhamaisiin esimiehiin. Pulloon kurkistaja on myös omistautunut selityksilleen ja tarinoilleen ja vie ne ihailtavan pitkälle peittääkseen jälkensä. 


Katso myös muut työelämän hahmot:

OSA 1: Tiukanpaikan tullen katoaja




Huom. Työelämän hahmot juttusarja on satiiria. Eikä hahmot perustu kehenkään todelliseen henkilöön, vaan ovat kollaasi erityöpaikoilla ja elämänvaiheissaa kohdattujen ihmisten kärjistettyjä piirteitä.  Tämä juttusarja sai alkunsa kun pettymys päiväkirjan tiimi vitsaili työpäivän jälkeen " tuntuu kuin eläisi jossain piilokamerassa". Alettiin miettiä miltä meidän "the office" casting näyttäisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa ihmeessä omat pettymyksesi!